Susanna Korri
Kouluttaja

Olen koko ikäni työskennellyt eläinten kanssa eläintenhoidon ammateissa. Olen kouluttanut työkseni koiria ja koirien ohjaajia vuodesta 2008 lähtien. Minulla on neljä eri eläintenhoitajan tutkintoa (eri erikoistumisaloja) vuosien varrelta. Nyt viimeisempänä opiskelin Helsingin Taitotalossa eläintenkouluttajaksi (AT) ja valmistuin 4/24. Tällä hetkellä opiskelen eläintenkouluttajan erikoisammattitutkintoa (EAT) Helsingissä Taitotalossa, valinnaisaineeni kilpailu- ja työkoirien kouluttaminen.
Olen harrastanut omien koirieni kanssa vuodesta 1992 ja sitä ennen päässyt kouluttamaan lainakoiria. Kokemusta minulla on eri harrastuslajeista ja olen saanut hyväksyttyjä tuloksia, tietysti käyttäytymiskokeessa, myös erikoisjäljellä, haussa, metsäjäljellä, agilityssä, TOKOssa, rally-tokossa sekä IGP:ssä (ent.IPO).

   Olen kasvattanut vuodesta 2003 lähtien belgianpaimenkoira malinoiseja kennelnimellä Tämä on.
Suoritin Suomen Palveluskoiraliiton Koirankouluttajakurssin vuonna 2001, Koetoimitsijakurssin (palveluskoirakokeet) vuonna 2003 ja Suomen Palveluskoiraliiton eettisen koulutuksen vuonna 2023. Olen täydentänyt ammattiosaamistani ja kouluttautunut koirien hihnakäytösopetukseen Jaana Pohjolan opeilla (eläinkoulutus.fi) vuonna 2024.

  Olen:
- voittanut koirani Ranin kanssa kultaa SM-kisoissa IPO:ssa vuonna 2005
- koirani Rani on palkittu Suomen Palveluskoiraliiton Vuoden Palveluskoirana vuonna 2005
- palkittu maailman parhaana naisohjaajana FCI IPO MM-kisoissa vuonna 2007
- ollut useasti edustamassa Suomea kansainvälisissä kisoissa (5 kertaa MM-kisoissa ja 1 kertaa NOM-kisoissa ja 5 kertaa 11.parhaan joukossa)
- saavuttanut 2 kertaa MM-joukkuekultaa Belgianpaimenkoirien FMBB-kisoissa
- Belgianpaimenkoirien RM-mitalisijoituksia:
    * v.2003 pronssia
    * v.2004 kultaa
    * v.2008 pronssia
- kouluttanut pennusta asti neljä koiraa IGP3-tasolle
- kisannut IGP3 -tasolla viidellä koiralla (yksi oli sijoituskoira)
- viimeisin kisakoirani oli airedalenterrieri IGP3 TK1 TOKO AVO1 RTK1 BH Riliis Sällihän Se ”Arvo”, joka palkittiin mm. Lohjan Kirsujen, Koirakerho Canidaen sekä Impivaaran Hallien Vuoden Tokokoirana 2022.
Tällä hetkellä minulla on harrastuskaverina belgianpaimenkoira malinoisnarttu Vire (Tämä on Napakymppi), syntynyt 12/23.
Minulle tärkeää koulutuksissa on, että koiralla ja ohjaajalla on hyvä yhteistyö ja että koulutuksissa on rento ja iloinen tunnelma. Minulle tärkeää on myös, että koiran hyvinvointi otetaan huomioon koulutuksissa.  Tykkää "viilata pilkkua" ja kisakaavaa on kiva treenata yhteistyössä koirakon kanssa ja asioita oppia täsmällisesti ja harmoniassa ohjaajan kanssa.