Koulutuksessa voit tutustua rally-tokon ALO-ja AVO luokan tehtäväkyltteihin ja sääntöihin. Tehdään lyhyitä radan pätkiä ja välillä tehtävien lomassa harjoitellaan rauhoittumista.
Päällimmäisenä ajatuksena iloinen yhdessä tekeminen ja hauskan pito tehtävien parissa oman koiran kanssa. Koiralla olisi hyvä olla pohjataitoja työkalupakissa, kuten vierellä seuraaminen, istuminen, makaaminen ja pieni paikallaan oleminen.
Alokasluokan tehtäviä tehdään koira kytkettynä ja tilaa alueella on hyvin omaan harjoitteluun. Harjoitukset voidaan tehdä sisällä hallissa tai kelin salliessa ulkona, aidatulla nurmikentällä.
Tervetuloa tutustumaan matalan kynnyksen lajiin, jossa pääpainona on iloinen ja rento yhteistyö koirasi kanssa.
Olen Kaisa Saariniemi ja vannoutunut riiseniharrastaja. Minulla on ollut yli 20 vuotta riiseneitä ja tällä hetkellä kotona kanssani asustaa kaksi riiseniä Ida 5v ja Sylvi 3v.
Rallytokoa olen harrastanut molempien koirien kanssa ja Sylvin kanssa koekäyntejä RTK1 ja RTK2. Tänä vuonna tavoitteena on suorittaa Idan kanssa RTK1 ja Sylvin kanssa lähitulevaisuuden kiikarissa BH-koe. Päälajina Sylvin kanssa on IGP.
Minulla on SPKL:n koirankouluttajan perus-ja koulutusohjaajakurssit suoritettuna. Itse haen oppia erilaisista koulutuksista, treeneistä ja kisamaailmasta. Siviilissä koulutukseni ja työni painottuu pedagogiseen osaamiseen. Tärkeintä koiraharrastamisessa on - pitää hauskaa oman koiran kanssa!
Koulutuspäivät
18.07.
Ilmoittaudu
Tai kirjaudu sisään Google:in, Facebook:in, Microsoft:in tai Linkedin:in kautta
Loistavaa! Olet käyttänyt doggsoa aikaisemminkin. Kirjoita salasanasi kirjautuaksesi sisään. Huom! Jos olet unohtanut salasanasi, klikkaa ohjeet alta 👇 (älä luo uutta tiliä)!
Sinun pitää lisätä tietoja ainakin yhdestä koirasta (lisää voidaan lisätä myöhemmin).
Sinun on vahvistettava sähköpostiosoitteesi ennen sisäänkirjautumista. Vahvista sähköpostiosoitteesi napsauttamalla vahvistussähköpostissa olevaa linkkiä.