Viikonloppu sopii tasosta riippumatta kaikille ja ovat ns. matalan kynnyksen treenejä joissa kenenkään ei tarvitse jännittää. Teemana on pelastus, haku ja IGP-koirien ilmaisun vahvistaminen, sekä hallinnan vahvistaminen korkeassa viretilassa. 2 kierrosta treenejä / pvä / koirakko. Hinta sisältää tarvittaessa majoituksen (rajoitettu määrä majoituspaikkoja) .
Erik Tistelgren alias Koiraseppä on tunnetusti oman tiensä kulkija, mutta saavuttanut suosion koira- ja ohjaaja ystävällisillä koulutusmenetelmillään istumatta suoraan mihinkään tiettyyn muottiin. Hän on aloittanut Pk-harrastamisen vuonna 2012 sekarotuisella ajokoiralla nimeltä Sinikka. Harrastaminen Sinikan jälkeen eteni kolmen saksanpaimenkoiran kouluttamiseen IGP-puolella. Koulutusputki ei valitettavasti koirien sairastelun johdosta tuonut muuta kunniaa ja glamouria kuin kahden koiran osalta käyttäytymiskokeet ja nuorimmaisen 3-vuotiaan Hilman koulutus on edelleen kesken.
Erik ryhtyi yrittäjäksi vuonna 2018, jonka johdosta ryhtyi myös toimimaan maalimiesoppilaana ja oma IGP-treeniryhmä aloitti toimintansa vuonna 2019.
Koirien kouluttamisessa Erik on pyrkinyt huomioimaan niitä asioita, jotka ovat olleet oman koiran ohjaamisen ongelmina kuten mm. ohjaajan jännittäminen, koiran oikea tunnetila ja koiran kouluttaminen koiran ehdoilla järkevästi ja eteenpäin vievästi.
Kouluttamisen tärkeimpänä kulmakivenä on ollut koiran ja koiraohjaajan välisen suhteen vaaliminen ja huomioiminen jokaisessa koulutusvaiheessa.
”Koiran kanssa harrastamisen tulisi olla mukavaa ilman jännittämistä ja tulisi nauttia matkasta ja tulokset ovat vain kirsikkana kakussa”.
HUOM! Viikonloppu on mahdollista maksaa kahdessa erässä. Laskut lähetetään erillisillä sähköposti viesteillä. Älä siis maksa mitään ilmoittautumisen yhteydessä.
Koulutuspäivät
10.09.
11.09.
Kurssiin ilmoittautuaksesi, ilmoita tietosi tai kirjaudu sisään, jos sinulla on jo tili
Tai kirjaudu sisään Google:in, Facebook:in, Twitter:in tai Linkedin:in kautta
Loistavaa! Olet käyttänyt doggsoa aikaisemminkin. Kirjoita salasanasi kirjautuaksesi sisään. Huom! Jos olet unohtanut salasanasi, klikkaa ohjeet alta 👇 (älä luo uutta tiliä)!
Sinun pitää lisätä tietoja ainakin yhdestä koirasta (lisää voidaan lisätä myöhemmin).
Sinun on vahvistettava sähköpostiosoitteesi ennen sisäänkirjautumista. Vahvista sähköpostiosoitteesi napsauttamalla vahvistussähköpostissa olevaa linkkiä.